Affiliate Program ManagementAffiliate Program ManagementAffiliate Program ManagementAffiliate Program Management

Miksi ylipäätään käyttää Affiliate-ohjelmaa?

Todella monet asiakkaat, joilla on erittäin hyvä tuote ja kelvollinen myyntisivu tai verkkokauppa, kääntyvät puoleemme. Usein heillä on hieman kokemusta AdWordsista ja he ovat käyttäneet suuria summia rahaa johonkin epäpätevään hakukoneoptimointi-palveluntarjoajaan, joka on luvannut heille kuun taivaalta tunnuslauseella: ?Teidän pitää vain olla näkyvillä Googlessa, siten verkkoliikenne tulvii sivullenne ja myyntiluvut nousevat räjähdysmäisesti.?

Asiakkaat ovat käyttäneet paljon aikaa neuvotteluihin monien eri tahojen kanssa, jotka ovat luvanneet heille kaikenlaista, mutta harvoin saaneet aikaan todellisia tuloksia. Tämä on aikavievää ja usein myös hyvin turhauttavaa.

Jotkut asiakkaamme ovat tehneet yhteistyötä jonkin epäpätevän affiliate-verkoston kanssa, joka on mainostanut, että se voi hankkia asiakkaille suuria määriä klikkauksia, vieläpä huomattavasti halvempaan hintaan kuin Google, Facebook ja muut kanavat. Asiakkaat luottavat sokeasti yhteistyökumppaniinsa. Ennen pitkää he kuitenkin päätyvät maksamaan suuria summia arvottomista klikkauksista, jotka eivät ole tuottaneet myyntiä.

On lukemattomia esimerkkejä jopa hyvämaineisista, suurista yrityksistä, jotka ovat epäonnistuneet pahemman kerran affiliate-ohjelmansa suhteen.

Ainutlaatuista kokemusta jo viime vuosituhannen puolelta

Olemme tehneet töitä affiliate-markkinoinnin alalla vuodesta 1999 lähtien. GoSocialin toimitusjohtaja Robin Roy Hansen on työskennellyt Pohjoismaiden suurimmassa, 200 työntekijän affiliate-verkostossa 5 vuoden ajan, tänä aikana ylentyen Account Managerista Business Development Directoriksi.

Olemme nähneet, mikä toimii, ja mikä ei toimi.

Tunnemme mahdollisuudet ja tiedämme, kuinka määrittelemme, käynnistämme ja pyöritämme menestyvää affiliate-ohjelmaa asiakkaillemme parhaalla mahdollisella tavalla.

Tiedämme tarkkaan, kuka alalla saavuttaa positiivisia tuloksia, ja kenestä kannattaa pysytellä erossa.

Vuonna 2007 loimme Affiliate Program Managementin. Tätä olemme käyttäneet niin suurten, kansainvälisten asiakkaiden, kuin pienempien, pohjoismaisten verkkokauppojenkin kanssa. Olemme rakentaneet, kehittäneet ja työstäneet kansainvälisiä affiliate-markkinointiohjelmia yli 1,5 miljoonan euron kuukausibudjetilla.

Kuinka työskentelemme?

Yrityksen verkkomarkkinointistrategia lähtökohtana, määrittelemme asiakkaan kanssa selkeät tavoitteet:

- Arvioitu myyntivolyymi tietyllä ajanjaksolla

- Odotetut markkinointikustannukset jokaista uutta liidiä, tilausta, asiakasta tai muuta tavoitetta kohden

- Koottu markkinointibudjetti

 

Tämän jälkeen analysoimme perusteellisesti seuraavat osa-alueet:

 

-      Tuote tai palvelu

- Faktat, edut ja tuotto asiakkaalle

- Kohderyhmä- ja segmenttianalyysi

- Hinnoittelu (differointi, empiiriset tutkimukset ym.)

 

-       Myynti- tai tilausprosessi

- Suorat tai epäsuorat myyntimenetelmät

- Yhteydenottojen käsittely

- Jälleenmyynti ja lisämyynti uutiskirjeiden kautta

 

-       Jakelukanavat

- Affiliate-verkostot

- Strategiset kumppanit

- Hinnoittelu

- Maksuehdot

 

Meillä on välttämätön tietotaito kaikista edellä mainituista, sekä organisaatio, jolla on hallussaan tarvittava tekninen ja graafinen osaaminen jo olemassa olevan järjestelmän parantamiseen.

 

Meillä on läheiset suhteet affiliate-markkinoinnin alalla Pohjoismaissa, Euroopassa, USA:ssa sekä Israelissa oleviin toimijoihin. Olemme tehneet pitkäaikaista yhteistyötä parhaimpien affiliate-verkostojen ja suurimpien kumppaneiden kanssa (esim. suuret sähköpostijulkaisut, PPC-gurut, SEO-ekspertit jne.), ja neuvottelemme aina ilman kalliita välikäsiä, suoraan valittujen ja hyödyllisimpien kumppanien kanssa. Huolehdimme mm., että:

 

- Affiliate-ohjelma on huomion keskipisteenä

- Affiliate-ohjelma maksaa mahdollisimman vähän välikäsille

- Affiliate-ohjelma sisältää aina hyödyllistä, optimoitua, hyväksyttyä ja testattua markkinointimateriaalia tehokkaasti konvertoivien tekstien ja bannerien muodossa.

- Affiliate-ohjelma välittyy oikealla tavalla potentiaalisiin asiakkaisiin nähden

- Affiliate-ohjelmaa kontrolloidaan tiukasti, jotta vältytään vilpiltä, viestien manipulaatiolta ja muilta tekijöiltä, jotka saattavat huonontaa laatua

- Affiliate-ohjelma rakennetaan siten, että vältytään maksamasta samalle asiakkaalle useita kertoja

Emme ole halpoja, mutta olemme joka sentin väärti

Emme ole halpoja, mutta olemme joka sentin väärti

Otamme valmistelevasta työstä maksun, mutta tämän jälkeen työskentelemme useimmiten provisio- ja tuntitaksan yhdistelmällä, affiliate-ohjelman laajuudesta riippuen.

Ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.